MITTELSPITZ

Mittelspitz kuuluu saksanpystykorvien viisijäseniseen perheeseen, joista se kokonsa puolesta on keskimmäinen. Mittelspitz oli alun alkujaan maatilojen ja käsityöläisten vahtikoira. Näistä ajoista sille on jäänyt muistoksi varoittava haukku, jonka se päästää ilmoille kuullessaan vieraita ääniä. Turhaan räksyttämiseen mittelspitz syyllistyy kuitenkin harvoin, se aina joko puolustaa reviiriään tai varoittaa omistajaansa vaarasta.

Luonteeltaan mittelspitz on seurallinen, uskollinen, valpas ja ystävällinen, usein suorastaan iloinen. Se tulee mainiosti toimeen toisten koirien, ihmisten ja eläinten kanssa. Mittelspitz soveltuu myös lapsiperheisiin, kunhan lapset opetetaan käsittelemään koiraa jo pennusta lähtien oikein.

Mittelspitz on oiva harrastuskoira, sillä se on helppo kouluttaa ja haluaa miellyttää omistajaansa. Agilityyn ketterä rotu sopii erinomaisesti, ja tokoilukin on mittelille omiaan. Sopeutuvaisena rotuna se on helppo ottaa mukaan kaikkialle. Säänkestävyys, sinnikkyys ja pitkäikäisyys ovat rodun valtteja.

Mittelspitzin ylpeys on sen kaunis, mutta helppohoitoinen turkki. Paksu, pehmeä pohjavilla pitää koiran lämpimänä, ja pitkä, pysty peitinkarva suojaa likaantumiselta. Vaikka turkki on komea, sitä on helppo hoitaa. Aikuinen koira harjataan parin viikon välein, pentu hieman useammin. Pesu on tarpeen vain kerran, pari kerran vuodessa.

Mittelspitz on terve rotu eikä sitä ole jalostettu epäterveeseen suuntaan. Kääpiökoirilla suhteellisen yleinen patellaluksaatio (polven sijoiltaanmeno) saattaa tosin yllättää joskus mittelinkin. Tämä vaiva ei yleensä aiheuta koiralle kipua. Mittelspitz-yhdistyksen jalostusohjesääntö vaatii jalostuskoirien silmät tarkistettaviksi perinnöllisten silmäsairauksien varalta. Suomessa tutkituista koirista yhden silmistä on löytynyt PRA ja kuudelta RD.

Mittelspitzin ihannesäkäkorkeus on 34 cm, josta sallitaan neljän sentin poikkeama molempiin suuntiin. Paino määräytyy koon mukaan ja on keskimäärin 6-10 kg.

Näyttelyissä mittelspitz on jaettu kolmeen eri väriryhmään - valkoinen, musta & ruskea ja muut värit - joista jokainen arvostellaan omana rotunaan. Muut värit kattavat kaikki mainitsemattomat värisävyt, joten värien kirjo on melkoinen. Sallittuja ovat lähes kaikki värit, esimerkiksi oranssi, kerma, sudenharmaa, oranssisoopeli, kermasoopeli ja black&tan. Mittelin tulee kuitenkin olla yksivärinen, eikä sillä saa olla valkoisia tai muunvärisiä laikkuja turkissaan. Poikkeuksen tekevät kaksiväriset koirat, joiden valkoiseen turkkiin on tasaisesti jakaantunut laikkuja. Päävärinä on aina valkoinen, mutta laikut voivatkin sitten olla minkävärisiä tahansa.